Taloon-Sanomat            Nr. 2/2005

 

Kevätkiire + Talonrakentaminen = Varma Burn-Out?

 

Kevään koittaessa kasvavat useimpien työkiireet, kun asioita pitää saada päätökseen ennen kesälomille jäämistä. Kevätstressi alkaakin olla monelle jo liian tuttu ilmiö. Niille tuhansille, jotka parhaillaankin aloittavat omakotitalon rakentamista, saattaa ajankäytöstä muodostua pahimmillaan painajainen. Oman kodin unelmasta seuraa turhan usein burn-out tai avioero.

 

Tarmo Herlevi Espoosta on iloinen poikkeus omakotirakentajana. – Ensimmäinen taloprojektimme on nyt hyvällä mallilla, talo on paikallaan ja juuri maalattu. Talonrakentaminen on ollut kivaa! Toivottavasti tämä ei jää viimeiseksi kerraksi!

 

 

Herlevi on osakkaana Deferon Services Oy:ssä, joka rakentaa avaimet käteen tietojärjestelmäratkaisuja PK-yrityksille. – Työssäni tapaan asiakkaita ja suunnittelen heille sopivia tietojärjestelmiä. Totesin jo ennen omakotiprojektia, että oma aikani on niin kortilla, etten aio käyttää koko taloprojektiin yli kymmentä työpäivää vastaavaa aikaa, kertoo Herlevi. – Aikani on tuottavampaa leipätyössäni, ja perhe ja vapaa-aikakin täytyy muistaa, hän jatkaa.

 

Myös tässä projektissa päädyttiin talopakettiin sen vaivattomuuden takia. – Talopaketin lisäksi on kuitenkin melkoinen määrä hankintoja, jotka on itse hoidettava. Mietin vaihtoehtoja näihin, eikä rautakaupoissa juokseminen ja niissä jonottaminen houkutellut. Onneksi löysin heti projektin alussa toisen vaihtoehdon eli hankkia tarvikkeet netistä ja puhelimella, muistelee Herlevi.

 

- Taloon.com toimittaa kaikki omakotitalon tarvitsemat rakennustarvikkeet suoraan tontille. Meiltä voi pyytää neuvoja tai tarjouksia sähköpostilla tai puhelimitse, joten aikaa säästyy melkoisesti, toteaa yrityksen toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki. – Vastaanotamme tilauksia ja tarjouspyyntöjä 24 tuntia vuorokaudessa, myös iltaisin ja viikonloppuisin, hän jatkaa.

 

- Olen tähän mennessä käyttänyt taloprojektiini kahdeksan työpäivää, ja uskoisin pääseväni tavoitteeseeni, joka oli enintään kymmenen päivää yhteensä, kertoo Tarmo Herlevi. – Tämä on ollut mahdollista vain sillä, että olen säästänyt joka hankintakierroksella 2-3 tuntia tekemällä ne sähköisesti kaupoissa juoksemisen sijaan. Lisäbonuksena olen vielä voinut rauhassa harkita tuotteet ja määrät iltaisin ennen lopullisia tilauksia, päättää Herlevi.

 

Lisätietoja:

 

Taloon Yhtiöt Oy

Toimitusjohtaja Kimmo Lähteenmäki

kimmo.lahteenmaki@taloon.com

040-720 6892

www.taloon.com

 

Deferon Services Oy

Partner Tarmo Herlevi

www.deferon.com

 

Perustusten toimitukset käynnistyneet

 

Taloon.com on aloittanut kevään perustuspakettien toimitukset. Tämän kevään ensimmäiset ”perustukset avaimet käteen” –projektit ovat käynnistyneet ja parhaillaan hyvässä vauhdissa. Samoin harkko- ja muut perustustarviketoimitukset ovat keskellä kovinta sesonkia.

 

Uusille ”perustukset avaimet käteen” -projekteille on vielä tilaa loppukesää kohti. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä asiakaspalveluumme (asiakaspalvelu@taloon.com tai puh. 019-736 344). Halutessasi saat meiltä tietoa myös referenssikohteista.

 

Perustusurakoitsijan Markku Pajari anturamuottien teossa juuri käynnistyneellä ”perustukset avaimet käteen” työmaalla

 

Kampanja- ja uutuustuotteita

 

Tamminen kylpyhuonekalustesarja ”Denia

 

Kuvan kalustesarja (ilman sivukaappia)

 

475,00 eur sis. ALV

 

perille toimitettuna. Tarjous on voimassa toistaiseksi tai kunnes erää riittää. Sarjan sisältö (sivukaappi ei mukana tarjouspaketissa):

·         Peili

·         Allaskaappi (leveys 75cm)

·         Allas

 

Runkopuupaketit

 

Kysy tarjousta runkopuupaketista. Toimitamme kaiken rakennuspuutavaran, mm.

·         saha- ja höyläpuutavara

·         mitallistettu ja lujuusluokiteltu puu

·         kerto- ja liimapuu

·         kestopuu

 

 

EPS-eristeiden (”styrox”) kevätkampanja jatkuu!

 

Jatkamme EPS-eristeiden kampanjamyyntiä ainakin toukokuun loppuun – ota yhteyttä ja kysy tarjous.

 

Maxit Kahi-väliseinäpontti

 

Tee nopeaa ja edullista kiviaineksista väliseinää Maxitin Kahi-väliseinäpontilla. Aukon ylitykset valmiilla palkkiharkolla, saumat ohutsaumalaastilla.

 

Hinta seinärungolle noin 11-13 eur/m2 + rahti riippuen aukoista jne. Kysy tarjousta!

 

Lisätietoja tuotteesta: www.maxit.fi

 

 

 

 

Jos haluat Taloon-Sanomien jakelulistalle, lähetä pyyntö osoitteeseen asiakaspalvelu@taloon.com. Samasta osoitteesta voit pyytää poistoa listalta, niin poistamme osoitteesi välittömästi. Emme luovuta osoitettasi kenenkään muun käyttöön.

 

Taloon Yhtiöt Oy

Eteläinen Asemakatu 2 B

11130 RIIHIMÄKI

Internet: www.taloon.com

Sähköposti: asiakaspalvelu@taloon.com

Puhelin: 019–736 344

Faksi: 019–736 345

 

Asiakaspalvelumme on avoinna joka päivä klo 7-21. Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella.