Vuonna 2004 perustetun ja vuonna 2005 toimintansa toden teolla aloittaneen Taloon.comin päivittäiset kävijämäärät ovat vuoden 2006 aikana lähes kolminkertaistuneet. Vierailijoita on keskimäärin yhden päivän aikana jo yli 1500, parhaina lähemmäs 3000.
Vuoden 2005 liikevaihtomme ylitti tavoitteemme puoli miljoonaa euroa. Tänä vuonna lähestymme miljoonan euron liikevaihtoa ja vilkkaasti alkanut uusi sesonki lupaa kasvun jatkuvan.

Vuoden 2006 kävijämäärät
Kasvun myötä olemme siirtyneet uusiin toimitiloihin, joihin avataan syksyllä myös näyttelytila. Tähänkin asti asiakkaamme ovat voineet käydä toimistollamme tutustumassa osaan tuotteistamme, mutta näyttelytilan myötä tuomme esiin paljon laajemman skaalan tuotteita. Tulossa esille on laattoja, tapetteja, parketteja, laminaatteja, puutavaraa ja monia muita tuotteita.
Näyttelytilan avauksesta tiedotamme syksymmällä Taloon-Sanomien erikoisnumerolla.

Saamamme palautteen innostamina olemme antaneet, rautakauppa-alalla niin tyypillisille, mitäänsanomattomille listahinnoille kenkää ja siirtyneet mahdollisimman laajaan nettohinnoitteluun.
Aivan kaikissa tuotteissa nettohinnoittelu ei ole vielä mahdollista, mm. koska hinnat vaihtelevat niin suuresti paikkakunnittain tai koska hinnat saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Nämä tuotteet löytyvät sivuilta hinnattomina. Hinnat saat kuitenkin helposti selville lähettämällä meille tarjouspyynnön.
Jatkossa pyrimme tuomaan nettohinnat esille yhä useammassa tuoteryhmässä. Uskomme, että se hyödyttää sekä asiakkaitamme että meitä.
Kesän on tullut ja on koittanut aika ryhtyä perustustentekoon. ValmisPerustus on kokonaisvaltainen 'avaimet käteen'-pakettiratkaisu niille, jotka eivät halua murehtia turhia.
Olemme aloittaneet jo useamman perustuksen teon mm. Tuusulassa, Riihimäellä, Hyvinkäällä ja Hämeenlinnassa.
Tässä joitain kuvia tämän kesän työmailta:
Hoidamme tarvittaessa myös louhinnan

Pilarimuottien tukeva tuenta

Anturan valu alkamassa
Korkomittaukset tehdään tarkasti laserilla
Mikäli etsit tekijää perustuksille ja haluat huolettoman ja helpon ratkaisun, jossa on huomioitu kaikki tarvittava, niin ValmisPerustukseen kannattaa tutustua.
Syksyn aikana aloitamme edullisen puu- ja kivitalopaketin myynnin. Talomme toimitetaan aina 'avaimet käteen'-perustettuina ja -pystytettyinä.
Seuraa sivujamme jos olet kiinnostunut edullisesta ja konstailemattomasta omakotitalosta
Referenssitalomme nousevat vielä tämän syksyn aikana Riihimäen Käräjäkoskelle.
Taloon Yhtiöt Oy
Temppelikatu 7 LH1
11100 RIIHIMÄKI
Internet: www.taloon.com
Sähköposti:
Puhelin: 019–736 344 (klo 9-16)
Ota yhteyttä sähköpostilla tai puhelimella.