Hella

Hella Lighting Finland Oy on Pohjoismaiden johtava ajoneuvoissa käytettävien valaisintuotteiden valmistaja. He suunnittelevat ja valmistavat edistyksellisiä, innovatiivisia ja markkinoiden tarpeita ihanteellisesti vastaavia sisävaloja, signaalivaloja ja ajoneuvoheijastimia. Hella toimii tiiviisti yhteistyössä ajoneuvoteollisuuden asiakkaiden kanssa kaikissa uusissa tuoteprojekteissaan hyödyntäen maailmanlaajuisen verkostonsa osaamista. Yleisvalaisimet ovat hyvin tehokkaita, ja niiden käyttöikä on moninkertainen perinteisiin valonlähteisiin verrattuna.

Hella valot sopivat sekä toimintaan että tunnelmaan

Hella-yritys perustettiin jo vuonna 1955, jolloin se oli Talmu-niminen. Osaksi Hellaa se siirtyi vuonna 1983, ja siitä lähtien on Talmu ollut mukana tuotemerkkinä. Vuosien myötä tästä pienestä perheyrityksestä on tullut merkittävä kansainvälinen valaisintoimittaja. Näissä lampuissa on yhdistetty tunnelma- ja toimintavalo yhteen ja samaan valaisimeen, ja se tekee niistä niin kiehtovia. Valikoimissamme on myös eri värivaihtoehtoja sisäiseen ja ulkoiseen tunnelmavalorenkaaseen sekä tunnelmaväreiksi. Näistä löydät helposti mieleisesi värit joka tunnelmaan. Voit vaikka valita omat vaikkapa jokaiseen viikonpäivään. Maanantain väreiksi tietysti sopivat harmaan eri sävyt ja mitä lähempänä viikonloppua ollaan, sitä kepeämmäksi ja iloisemmaksi käy väriskaalakin!

Upeat ja taloudelliset Hella LEDit Taloon.comista

LEDit ovat myös turvallinen ja taloudellinen vaihtoehto, sillä ne kuluttavat vain murto-osan halogeenien ja hehkulamppujen tarvitsemasta energiasta. LEDit eivät kuumene, ne tuottavat erittäin vähän säteilylämpöä, ja niissä ei ole helposti särkyviä osiakaan. Näiden valojen hyvien ominaisuuksien listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta kerrotaanpa välillä, mistä löydät nämä fantastiset lamput. Taloon.com on ehdoton ykköspaikka tilata nämä LEDit edulliseen hintaan, ja ne ovat perillä luonasi jo ennen kuin arvaatkaan. Kiinnität valaisimesi hetkessä, kun apunasi ovat mainiot työkalut. Laadukkaat valonsäätimet, himmentimet ja muut huippuluokan tarvikkeet auttavat sinua pääsemään nopeasti työviikon päätyttyä mukavaan ja rentouttavaan tunnelmaan.

Lue lisää ▼
Brändin tuotteet ovat saaneet asiakkailtamme keskimäärin 4.8 tähteä. Tuotearvosteluja on 9.
TUOTTEET:
  1. Himmennettävä LED virtalähde M1 35W/50V 700mA
    Hinta 73.90 €
    95.90 €
    ALE
    23%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella Himmennettävä LED virtalähde M1 35W/50V 700mA
  2. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 65.50 €
    69.90 €
    ALE
    6%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/oranssi sisä
  3. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 65.50 €
    69.90 €
    ALE
    6%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
  4. Himmennettävä LED virtalähde S1 16W/28V 700mA
    Hinta 51.50 €
    59.90 €
    ALE
    14%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella Himmennettävä LED virtalähde S1 16W/28V 700mA
  5. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/oranssi ulko
  6. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K tummanharmaa/oranssi sisä
  7. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 86.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
  8. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/sininen sisä
  9. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 63.90 €
    79.90 €
    ALE
    20%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
  10. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
  11. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/sininen sisä
  12. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 82.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/oranssi sisä
  13. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
  14. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/sininen sisä
  15. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
  16. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/sininen sisä
  17. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/sininen sisä
  18. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K valkoinen/oranssi sisä
  19. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K valkoinen/oranssi ulko
  20. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
  21. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
  22. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K tummanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K tummanharmaa/oranssi ulko
  23. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi ulko
  24. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 63.90 €
    69.90 €
    ALE
    9%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
  25. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
    Hinta 65.50 €
    75.50 €
    ALE
    13%
    JUURI NYT! KAMPANJA
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
  26. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/sininen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/sininen sisä
  27. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
  28. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
  29. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/sininen sisä
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/sininen sisä
  30. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 60° 3000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
  31. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 77.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
  32. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 82.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 3000K valkoinen/oranssi sisä
  33. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 82.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
  34. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/sininen sisä
  35. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/oranssi sisä
  36. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/valkoinen sisä
  37. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/sininen sisä
  38. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K valkoinen/oranssi ulko
  39. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K valkoinen/oranssi ulko
  40. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S100 4,5W 40° 3000K tummanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K tummanharmaa/oranssi sisä
  41. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K tummanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K tummanharmaa/oranssi ulko
  42. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K tummanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K tummanharmaa/oranssi ulko
  43. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 97.50 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
  44. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/sininen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 60° 4000K vaaleanharmaa/sininen sisä
  45. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/oranssi sisä
  46. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/valkoinen sisä
  47. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 4000K vaaleanharmaa/oranssi ulko
  48. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/oranssi sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/oranssi sisä
  49. LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
    Hinta 105 €
    Hella LED-kohdevalaisin Universal Design Spot S102 9W 40° 3000K valkoinen/valkoinen sisä
Tämän tuoteryhmän tuotteet ovat saaneet asiakkailtamme keskimäärin 4.4 tähteä. Tuotearvosteluja on 132.
Joillekin myymillemme tarvikkeille rahti määräytyy toimitusosoitteen postinumeron ja toimitettavan määrän mukaan. Kerro meille siis ensin postinumerosi, niin voit sen jälkeen lisätä tämän tuotteen ostoskoriin. Voit määritellä rahtilaskentaan käytettävän postinumeron tässä:
Postinumero