Vallila kodintekstiilit

Vallila on valmistanut kauniita ja persoonallisia kodin sisustustuotteita jo lähes 80 vuotta. Vallila on puhtaasti kotimainen merkki, joten se tietää, mitä suomalaisuus sisustusasioissa merkitsee. Vallilalla onkin vankka asema suomalaisten sydämessä, ja yhä useammat haluavatkin sisustaa kotinsa Vallilan avulla. Sisusta sinäkin kotisi aivan uudenlaiseen hohtoon hankkimalla Vallilan laadukkaat sisustustarvikkeet Taloon.comin verkkokaupasta vaikka jo heti tänään!

Vallila – tyylikästä kodin sisustamista

Vallila on tunnettu lumoavasta persoonallisuudestaan. Sen valmistamat tapetit suorastaan kutsuvat luokseen tunnelmoimaan. Tapeteilla voit koristaa vaikka kaikki kotisi seinäpinnat herkullisen tyylikkäiksi ja ainutlaatuisen kauniiksi. Vallilan tapeteissa löytyy vahvoja värimaisemia ja kuviointeja, joiden avulla takuulla erotut tavallisuudesta. Vallilan valmistamat sivuverhot puolestaan koristavat ikkuna-alueet tyylikkäästi ja erottuvan persoonallisesti – valikoimista löytyy muun muassa verhoja, joissa on lämminhenkisiä luontoon ja kaupunkimaisemiin liittyviä kuvia. Samalla, kun hankit meiltä Taloon.comista Vallilan tuotteita käyttöösi, voit tilata kauttamme myös esimerkiksi koriste lattiakivet ja koristevalot ulos, joiden avulla saat luotua lisäsärmää ja valoa kotiisi ja pihapiiriisi.

Vallila sisustustuotteilla teet kodistasi näyttävän tyylikkään

Vallilan tuotemerkki on laadun tae. Laadukkaasti valmistetuista sisustustuotteista huokuu myös rakkaus sisustamista kohtaan. Erilaiset maisemakuvat ja voimakkaat värit houkuttelevat parhaimmillaan leikittelemään kotia sisustaessa. Vallilan valikoimista löytävät kaikki perheenjäsenet takuulla omaan makuunsa sopivimmat vaihtoehdot, sillä monipuolinen mallisto sisältää tuotteita niin lapsille ja lapsenmielisille kuin aikuisempaankin makuun. Vallilalla on oikea ratkaisu myös räväkämpää ja näyttävämpää tyyliä etsiville, sillä valikoimista löytyy myös erottuvan vahvoja sisustusratkaisuja. Vallilan tuotteet valmistetaan suomalaisella ammattitaidolla ja suunnittelu-osaamisella, joten Vallilan tuotteita hankkimalla kotiisi tuet myös suomalaisuutta. Tilaa siis Vallilan valmistamat matot, tapetit, kodintekstiilit ja muut sisustustuotteet kätevästi ja edullisesti Taloon.comista, niin kotisi ilme muuttuu hetkessä kodikkaan puoleensavetäväksi!

Lue lisää ▼
Brändin tuotteet ovat saaneet asiakkailtamme keskimäärin 4.6 tähteä. Tuotearvosteluja on 135.
TUOTTEET:
  1. Tapetti Peipponen 5183-1 0,53x11,2 m vihreä
    Hinta 37.10 € / RULLA
    53 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Tapetti Peipponen 5183-1 0,53x11,2 m vihreä
  2. Sivuverho Koivukuja 140x240 cm vihreä
    Hinta 42.89 €
    61.27 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Koivukuja 140x240 cm jäkälä
  3. Sivuverho Vallila Kettumetsä, 140x250cm, sininen
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Kettumetsä 140x250 cm sininen
  4. Sivuverho Vallila Päijänne 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Päijänne 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  5. Sivuverho Vallila Peippo 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Peippo 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  6. Käsipyyhe Vallila Marmori, 50x70cm, vihreä
    Hinta 10.50 €
    15 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Käsipyyhe Vallila Marmori 50x70 cm vihreä
  7. Sivuverho Vallila Hopeapaju 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Hopeapaju 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  8. Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5362-2 Melissa, 0.53x11.2m, vihreä
    Hinta 31.50 € / RULLA
    45 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5362-2 Melissa, 0.53x11.2m, vihreä
  9. Sivuverho Vallila Imatra 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Imatra 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  10. Kuitutapetti Vallila Oksat 5329-2, 0.53x11.2 m, vihreä
    Hinta 31.50 € / RULLA
    45 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Oksat 5329-2 0,53x11,2 m vihreä
  11. Verhokappa Vallila Houtskari, 60x250cm, vihreä/punainen
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Houtskari 60x250 cm vihreä/punainen
  12. Sivuverho Luontopolku 140x250 cm vihreä
    Hinta 42.89 €
    61.27 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Luontopolku 140x250 cm vihreä
  13. Verhokappa Vallila Päijänne 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Päijänne 60x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  14. Kuitutapetti Vallila Viidakko 372165, 0.53x10.05m, multi
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 372165, 0.53x10.05m, multi
  15. Sivuverho Vallila Luontopolku, 140x250cm, syvä vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Luontopolku 140x250 cm syvä vihreä
  16. Sivuverho Vallila Puutarha 140x240cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Puutarha 140x240cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  17. Verhokappa Vallila Kuikat 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Kuikat 60x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  18. Sivuverho Vallila Pariisi 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Pariisi 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  19. Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5361-1 Luontopolku, 0.53x11.2m, mint
    Hinta 31.50 € / RULLA
    45 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5361-1 Luontopolku, 0.53x11.2m, mint
  20. Kuitutapetti Vallila Viidakko 372161, 0.53x10.05m, multi
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 372161, 0.53x10.05m, multi
  21. Matto Vallila Kullero 140x200cm aqua
    Hinta 83.30 €
    119 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kullero 140x200cm aqua Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  22. Kuitutapetti Vallila Viidakko 372101, 0.53x10.05m, vihreä
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 372101, 0.53x10.05m, vihreä
  23. Verhokappa Vallila Käpylä Natural, 60x250cm, jade
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Käpylä Natural 60x250cm jade
  24. Kuitutapetti Vallila Viidakko 364802, 0.53x10.05m, vihreä
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 364802, 0.53x10.05m, vihreä
  25. Verhokappa Vallila Illankoi, 60x250cm, moss
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Illankoi 60x250 cm moss
  26. Verhokappa Vallila Loimijoki 60x250cm moniväri
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Loimijoki 60x250cm moniväri Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  27. Kuitutapetti Vallila Viidakko 364801, 0.53x10.05m, vihreä/petrooli
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 364801, 0.53x10.05m, vihreä/petrooli
  28. Kuitutapetti Vallila Viidakko 369273, 0.53x10.05m, vihreä
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 369273, 0.53x10.05m, vihreä
  29. Verhokappa Vallila Käpylä 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Käpylä 60x250cm vihreä
  30. Matto Vallila Kullero 68x220cm aqua
    Hinta 52.50 €
    75 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kullero 68x220cm aqua Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  31. Matto Vallila Sitruuna 50x80cm turkoosi
    Hinta 10.50 €
    15 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Sitruuna 50x80cm turkoosi Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  32. Suihkuverho Vallila Päijänne 200x180cm vihreä
    Hinta 27.30 €
    39 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Suihkuverho Vallila Päijänne 200x180cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  33. Sivuverho Vallila Hehku 140x240cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Hehku 140x240cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  34. Sivuverho Vallila Kelohonka, 140x250cm, jade
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Kelohonka 140x250 cm jade
  35. Verhokappa Vallila Jokilaakso, 60x250cm, vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Jokilaakso 60x250 cm vihreä
  36. Matto Vallila Meriheinä 160x230cm aqua
    Hinta 111.30 €
    159 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Meriheinä 160x230cm aqua Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  37. Matto Vallila Kultapanda 133x190cm amber
    Hinta 59.50 €
    85 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kultapanda 133x190cm amber Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  38. Verhokappa Vallila Törnävä 60x250cm moniväri
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Törnävä 60x250cm moniväri Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  39. Verhokappa Vallila Ihastus 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Ihastus 60x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  40. Tapetti Trollskogen 5223-2 0,53x11,2 m vihreä
    Hinta 37.10 € / RULLA
    53 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Tapetti Trollskogen 5223-2 0,53x11,2 m vihreä
  41. Kuitutapetti Vallila Trollskogen 5330-1, 0.53x11.2 m, metsänvihreä
    Hinta 31.50 € / RULLA
    45 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Trollskogen 5330-1 0,53x11,2 m metsänvihreä
  42. Verhokappa Vallila Karparosa, 60x250cm, vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Karparosa 60x250 cm vihreä
  43. Sivuverho Vallila Vanilja 140x240cm vihreä
    Hinta 48.30 €
    69 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Vanilja 140x240cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  44. Sivuverho Vallila Kuikat 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Kuikat 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  45. Sivuverho Vallila Akumal 140x240cm vihreä
    Hinta 48.30 €
    69 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Akumal 140x240cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  46. Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5366-1 Alma, 0.53x11.2m, tummanvihreä
    Hinta 31.50 € / RULLA
    45 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Klassikot Vol 2 5366-1 Alma, 0.53x11.2m, tummanvihreä
  47. Matto Vallila Kullero 68x110cm aqua
    Hinta 24.50 €
    35 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kullero 68x110cm aqua Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  48. Pimennysverho Vallila Muisto 140x250cm vihreä
    Hinta 48.30 €
    69 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Pimennysverho Vallila Muisto 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  49. Sivuverho Vallila Törnävä 140x250cm moniväri
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Törnävä 140x250cm moniväri Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  50. Sivuverho Vallila Loimijoki 140x250cm moniväri
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Loimijoki 140x250cm moniväri Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  51. Sivuverho Vallila Ihastus 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Ihastus 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  52. Suihkuverho Vallila Serafina, 180x200cm, vihreä
    Hinta 27.30 €
    39 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Suihkuverho Vallila Serafina 180x200cm vihreä
  53. Sivuverho Vallila Kraatterijärvi, 140x250cm, sininen
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Kraatterijärvi 140x250 cm sininen
  54. Verhokappa Vallila Hymy Raw, 60x250cm, sininen
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Hymy Raw 60x250 cm sininen
  55. Matto Vallila Jade 160x230cm vihreä
    Hinta 181.30 €
    259 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Jade 160x230cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  56. Verhokappa Vallila Töölönlahti 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Töölönlahti 60x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  57. Kuitutapetti Vallila Make Up 367726, 0.53x10.05m, vihreä/vaaleanpunainen
    Hinta 37.80 € / RULLA
    54 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Make Up 367726, 0.53x10.05m, vihreä/vaaleanpunainen
  58. Kuitutapetti Vallila Make Up 369726, 0.53x10.05m, petrooli
    Hinta 37.80 € / RULLA
    54 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Make Up 369726, 0.53x10.05m, petrooli
  59. Kuitutapetti Vallila Hetkessä Charlotte 5234-1, 0,53 x 11,2m
    Hinta 41.27 €
    58.95 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Hetkessä Charlotte 5234-1, 0,53 x 11,2m
  60. Sivuverho Vallila Houtskari, 140x250cm, punainen/vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Houtskari 140x250 cm punainen/vihreä
  61. Sivuverho Vallila Metsän syli, 140x240cm, vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Metsän syli 140x240 cm vihreä
  62. Muki Vallila Karparosa Muru 3,5 dl vihreä
    Hinta 12.60 €
    18 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Muki Vallila Karparosa Muru 3,5 dl vihreä
  63. Matto Vallila Kultapanda Ø133cm amber
    Hinta 45.50 €
    65 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kultapanda Ø133cm amber Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  64. Matto Vallila Kortteli 133x190cm vihreä
    Hinta 59.50 €
    85 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kortteli 133x190cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  65. Sivuverho Vallila Töölönlahti 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Töölönlahti 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  66. Kuitutapetti Vallila Viidakko 371731, 0.53x10.05m, tummanvihreä
    Hinta 35.70 € / RULLA
    51 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Viidakko 371731, 0.53x10.05m, tummanvihreä
  67. Kuitutapetti Vallila Hetkessä Aleksanteri 5236-2, 0,53 x 11,2m
    Hinta 41.27 €
    58.95 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kuitutapetti Vallila Hetkessä Aleksanteri 5236-2, 0,53 x 11,2m
  68. Sivuverho Vallila Danis 250x140cm, vihreä
    Hinta 36.75 €
    52.50 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Danis 250x140 cm vihreä
  69. Sivuverho Vallila Formula, 140x270cm, vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Formula 140x270cm vihreä
  70. Koristetyynynpäällinen Vallila Royal, 43x43cm, vihreä
    Hinta 7 €
    10 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Koristetyynynpäällinen Vallila Royal 43x43cm vihreä
  71. Verhokappa Vallila Lappeenranta, 60x250cm, vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Lappeenranta 60x250 cm vihreä
  72. Kylpypyyhe Vallila Marmori, 70x140cm, vihreä
    Hinta 22.40 €
    32 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Kylpypyyhe Vallila Marmori 70x140 cm vihreä
  73. Matto Vallila Vanamo Ø133cm sammaleenvihreä
    Hinta 45.50 €
    65 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Vanamo Ø133cm sammaleenvihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  74. Matto Vallila Kortteli Ø133cm vihreä
    Hinta 45.50 €
    65 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kortteli Ø133cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  75. Matto Vallila Honolulu 160x235cm multi
    Hinta 76.30 €
    109 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Honolulu 160x235cm multi Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  76. Matto Vallila Rantakoivu 133x190cm sammaleenvihreä
    Hinta 59.50 €
    85 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Rantakoivu 133x190cm sammaleenvihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  77. Verhokappa Vallila Kortteli 60x250cm vihreä
    Hinta 26.60 €
    38 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Verhokappa Vallila Kortteli 60x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  78. Sivuverho Vallila Kortteli 140x250cm vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Kortteli 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  79. Sivuverho Vallila Aamu 140x250cm vihreä
    Hinta 37.80 €
    54 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Aamu 140x250cm vihreä Osta yli 100 € Vallilan uutuustekstiilejä - Kestokassi kaupan päälle
  80. Sivuverho Vallila Royal, 140x250cm, vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Royal 140x250cm vihreä
  81. Sivuverho Vallila Royal, 140x250cm, forest
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Royal 140x250cm forest
  82. Sivuverho Vallila Aarni, 140x250cm, oranssi/vihreä
    Hinta 41.30 €
    59 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Aarni 140x250 cm oranssi/vihreä
  83. Sivuverho Vallila Orion, 140x250cm, forest
    Hinta 55.30 €
    79 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Sivuverho Vallila Orion 140x250 cm forest
  84. Matto Vallila Kelohonka, 50x80cm, jade
    Hinta 10.50 €
    15 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Matto Vallila Kelohonka 50x80 cm jade
  85. Tyynynpäällinen Vallila Orion, 43x43cm, forest
    Hinta 14 €
    20 €
    ALE
    30%
    27.02. ASTI KAMPANJA
    Vallila Tyynynpäällinen Vallila Orion 43x43 cm forest
Tämän tuoteryhmän tuotteet ovat saaneet asiakkailtamme keskimäärin 4.4 tähteä. Tuotearvosteluja on 133.
Joillekin myymillemme tarvikkeille rahti määräytyy toimitusosoitteen postinumeron ja toimitettavan määrän mukaan. Kerro meille siis ensin postinumerosi, niin voit sen jälkeen lisätä tämän tuotteen ostoskoriin. Voit määritellä rahtilaskentaan käytettävän postinumeron tässä:
Postinumero