Yleisvalaisimet

Ilman kunnollista yleisvaloa arkisten askareiden hoitaminen on hankalaa. Tavaroiden löytäminen, esteiden näkeminen, lukeminen yms. muuttuu hämärässä vaikeammaksi. Hyvä yleisvalaistus myös kohentaa elämänlaatua. Tutkimusten mukaan riittävän hyvä yleisvalaistus voisi lievittää tai jopa estää pimeydestä johtuvaa kaamosmasennusta. Valaistusta miettiessä kannattaa siis ottaa huomioon myös terveydelliset seikat visuaalisuuden lisäksi. Hanki Taloon.comista kunnolliset yleisvalaisimet, ja tee elämästäsi helpompaa ja mukavampaa!

Yleisvalaisimet liiketunnistimella

Hyvää yleisvalaistusta tarvitaan niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkotiloissa todella näppäriä ovat energiaa säästävät, liiketunnistimella varustetut valaisimet. Valaisimissa oleva liiketunnistin havaitsee lähellään liikettä, jolloin valaisin menee päälle itsestään. Näin valo ei pala koko ajan eikä kuluta sillä tavalla turhaan sähköä. Liiketunnistimella toimiva valaisin voi olla kätevä myös autotallissa, varastossa tai muussa piharakennuksessa. Liiketunnistin tunnistaa liikkeen rakennukseen sisälle tultaessa ja sytyttää valot automaattisesti. Näin valokatkaisinta ei tarvitse hapuilla pimeässä, vaan voi astua suoraan valaistuun tilaan. Myös kotona liiketunnistimella toimiva valaisin on todella näppärä. Esimerkiksi lapsiperheessä se voi tuoda mukavaa turvaa pienille lapsille öisin.

Yleisvalaisimet luovat valaistuksen perustan

Taloon.comista löydät laajan valikoiman laadukkaita yleisvalaisimia. On valaisimia kosteisiin ja kuiviin tiloihin sekä ulko- ja sisätiloihin. Osa valaisimista on erittäin energiapihejä; ne toimivat LEDeillä, ja ne on varustettu liiketunnistimella. Yleisvalaisin-valikoimasta löytyy myös muotoilultaan hyvin erilaisia valaisimia. On pyöreitä ja kantikkaita muotoja ja erilaisia materiaaleja. Valikoimasta löytyy varmasti jokaiseen makuun, tilaan ja tarpeeseen sopivia malleja. Hyvä yleisvalaistus on valaistuksen perusta. Kun se on mietitty kunnolliseksi, ei muita valonlähteitä välttämättä edes tarvita. Joskus toki halutaan luoda tunnelmaa tai kohdentaa valoa vaikkapa taide-esineisiin. Hyvän yleisvalaistuksen lisäksi kannattaakin hankkia erilaisia tunnelma- ja kohdevalaisimia. Tutustu esimerkiksi kohdevalaisimet- ja pöytävalaisimet-osioihimme.

Lue lisää ▼
TUOTTEET:
  1. LED-yleisvalaisin Airam Sono III 15W/835 Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
    Hinta 31.90 €
    45.30 €
    ALE
    30%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Airam LED-yleisvalaisin Airam Sono III 15W/835 Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
  2. LED-tunnistinvalaisin Sono III 15W/835 RAD M-S Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
    Hinta 48.50 €
    64.70 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Airam LED-tunnistinvalaisin Sono III 15W/835 RAD M-S Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
  3. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 11W/830 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 94.60 €
    126.10 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 11W/830 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
  4. LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 8W/830 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 45.80 €
    61.10 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 8W/830 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  5. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 8W/830 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 84.30 €
    112.40 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 8W/830 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
  6. LED-tunnistinvalaisin Sono III 15W/835 PIR M-S Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
    Hinta 53.30 €
    71.20 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Airam LED-tunnistinvalaisin Sono III 15W/835 PIR M-S Ø295x78 mm IP54 valkoinen/opaali
  7. Seinävalaisin Ensto Lumia AVN260 60W Ø260x95 mm E27 IP54 valkoinen
    Hinta 49.20 €
    77.10 €
    ALE
    36%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto Seinä- ja kattovalaisin Ensto Lumia AVN260 60W Ø260x95 mm E27 IP54 valkoinen
  8. LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 11W/830 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 53.30 €
    71.10 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 11W/830 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  9. Yleisvalaisin Aluno AL375175XFCY FACI 18W/840
    Hinta 52.50 €
    87 €
    ALE
    40%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto Yleisvalaisin Aluno AL375175XFCY FACI 18W/840
  10. LED-tunnistinvalaisin Aluno LR375LED IP54 LED 13W/840 RAD
    Hinta 131.20 €
    218.90 €
    ALE
    40%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Aluno LR375LED IP54 LED 13W/840 RAD
  11. Tunnistinvalaisin AVR254.294E 2x9W TC-E/2G7 PIR Ø254x95 mm vaaleanharmaa/opaali
    Hinta 89.80 €
    105.60 €
    ALE
    15%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto Tunnistinvalaisin AVR254.294E 2x9W TC-E/2G7 PIR Ø254x95 mm vaaleanharmaa/opaali
  12. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 11W/830 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 125.60 €
    167.40 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 11W/830 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  13. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 8W/840 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 114.30 €
    152.40 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 8W/840 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  14. Tunnistinvalaisin Aluno ALR375TC218EL TC-L 2X18W RAD
    Hinta 160.70 €
    300.90 €
    ALE
    47%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto Tunnistinvalaisin Aluno ALR375TC218EL TC-L 2X18W RAD
  15. LED-tunnistinvalaisin Ensto Alunette ALR250LED 6W/840 RAD Ø255x94 mm IP54 valkoinen
    Hinta 93.70 €
    124.90 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto Alunette ALR250LED 6W/840 RAD Ø255x94 mm IP54 valkoinen
  16. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 11W/840 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 125.60 €
    167.40 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 11W/840 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  17. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 11W/840 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 94.60 €
    126.10 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 11W/840 PIR Ø254x95 mm IP54 vaaleanharmaa
  18. LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 11W/840 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 53.30 €
    71.10 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto AVR254 11W/840 Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  19. LED-yleisvalaisin Ensto Alunette AL250LED3K 5W/830 Ø255x94 mm IP54 valkoinen
    Hinta 45.20 €
    57.40 €
    ALE
    21%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto Alunette AL250LED3K 5W/830 Ø255x94 mm IP54 valkoinen
  20. LED-tunnistinvalaisin Ensto Aluno ALR375LED203K 20W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
    Hinta 152 €
    217.20 €
    ALE
    30%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto Aluno ALR375LED203K 20W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
  21. LED-tunnistinvalaisin Ensto Aluno ALR375LED3K 13W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
    Hinta 131.50 €
    187.80 €
    ALE
    30%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto Aluno ALR375LED3K 13W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
  22. LED-yleisvalaisin Ensto Aluno AL375LED203K 20W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
    Hinta 92.30 €
    131.90 €
    ALE
    30%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto Aluno AL375LED203K 20W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
  23. Yleisvalaisin Aluno AL375TCL218EL IP54 TC-L 2X18W
    Hinta 69.50 €
    81.70 €
    ALE
    15%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto Yleisvalaisin Aluno AL375TCL218EL IP54 TC-L 2X18W
  24. LED-yleisvalaisin Aluno L375LED IP54 LED 12W/840
    Hinta 62.90 €
    114.90 €
    ALE
    45%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Aluno L375LED IP54 LED 12W/840
  25. LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR54 8W/830 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
    Hinta 114.30 €
    152.40 €
    ALE
    25%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-tunnistinvalaisin Ensto AVR254 8W/830 RAD Ø254x90 mm IP54 vaaleanharmaa
  26. LED-yleisvalaisin Ensto Aluno AL375LED3K 13W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
    Hinta 68 €
    97.20 €
    ALE
    30%
    ENÄÄ 3 PÄIVÄÄ KAMPANJA
    Ensto LED-yleisvalaisin Ensto Aluno AL375LED3K 13W/830 Ø375x122 mm IP54 valkoinen
Tämän tuoteryhmän tuotteet ovat saaneet asiakkailtamme keskimäärin 4.3 tähteä. Tuotearvosteluja on 79.
Joillekin myymillemme tarvikkeille rahti määräytyy toimitusosoitteen postinumeron ja toimitettavan määrän mukaan. Kerro meille siis ensin postinumerosi, niin voit sen jälkeen lisätä tämän tuotteen ostoskoriin. Voit määritellä rahtilaskentaan käytettävän postinumeron tässä:
Postinumero