Franke
Sveitsiläisellä, maailman johtavalla keittiötekniikan valmistajalla on Suomessa Pieksämäellä oma tehdas ja myyntikonttori sekä Vantaalla varasto. Yhtiön tuotteet ovat kansainvälisesti tunnustettu laadukkaiksi ja innovatiivisiksi, mitä osoittaa myös se, että Franken innovaatioita on maailman keittiöissä enemmän kuin yhdenkään sen kilpailijan tuotteita. Astu sinäkin Franken maailmaan ja tee keittiöstäsi hemmottelukeskus, jossa keittiöaskareet sujuvat juohevasti!
Franke kertoo avoimesti toimintapolitiikastaan
Toimintapolitiikan avoimuudesta kertoo muun muassa se, että Franke Finland Oy informoi toimintansa päämääristä ja arvoista julkisesti. Tähän prosessiin liittyy myös tavoitteiden toteutumisen julkinen raportoiminen. Jatkuva kehittymiseen pyrkiminen näkyy silloin myös yhtiön tuotteissa. Frankelle onkin tärkeintä asiakastyytyväisyys, jota mitataan jatkuvasti erilaisilla mittareilla. "Hyvä" ja "kiva" eivät riitä Frankelle, vaan tavoitteena on toiminnan jatkuva parantaminen. Tuotteiden tulee olla käytettävyytensä lisäksi turvallisia, eikä mitään keskeneräistä lähetetä markkinoille. Myös ympäristönsuojelu on frankelaisuutta: on tietysti itsestään selvää, että yhtiö noudattaa kaikkia ympäristölakeja ja viranomaismääräyksiä, mutta tämän lisäksi yhtiö pyrkii omilla toimillaan kehittämään ympäristönsuojelua entisestään käyttäen hyväksi omia kokemuksiaan, joita on ehtinyt vuosien varrella kertyä mittavasti – onhan yhtiö ollut toiminnassa vuodesta 1911 lähtien.
Franke on täyden palvelun talo
Franke vastaa mielellään asiakkaidensa kyselyihin, jotka koskevat vaikkapa tuotteiden asennusta, huoltoa tai puhdistusta. Kysymykset voivat olla ihan perustason tiedusteluja, joissa halutaan tietää esimerkiksi pesualtaisiin liittyen, mikä on koripohjaventtiili, s-mitta tai integroitu pohjaventtiili. Tai kysymykset voivat liittyä tuotteiden käyttöön, jolloin ollaan kiinnostuneita vaikkapa pesupöydän tai ylivuotoventtiilin puhdistuksesta. Liesikupua valittaessa on tärkeää selvittää aivan ensimmäiseksi, millainen ilmanvaihtojärjestelmä keittiössä on käytössä. Kun tämä asia on selvinnyt, kuvun valinnassa auttaa Franken opas, joka löytyy myös netistä. Taloon.com, siellä Frankekin on! Keittiötäsi suunnitellessa saatat olla kiinnostunut myös keittiötasoista. Katso siis terästasot laajasta tarjonnastamme.